Chama IV - virtuaalihevonen
nimi, kutsumanimi
säkäkorkeus, syntymäaika omistaja isä, isän rotu |
Chama IV "Chama, Cee, Kimo"
171cm 01.02.2012, 6 vuotias Hiisikylä / Henkka Niemelä D'aramitz, puoliverinen |
rotu, sukupuoli
väri ja merkit kasvattaja koulutustaso emä, emän rotu |
ranskalainen puoliverinen, tamma
kimo Herbert Buckley, Ranska helppo A, 150cm Charma, puoliverinen |
Chama on väärinkohdeltu tulisieluinen suorittajatamma, jonka tulevaisuus on toivottavasti vielä jonain päivänä kilparadoilla. Tällä hetkellä tamman päivät kuitenkin koostuvat lihoamisesta, kevyestä liikutuksesta ja normaaliin elämään totuttelusta. Iso ja täysin valkoinen tamma herättää takuulla kunnioitusta laiduntaessaan yksin omalla pienellä tilkullaan ja painaessaan korvansa niskaan jokaisen ohikulkijan kohdalla.
Hoidettavana Chama ei juuri viihdy, vaikka se pitääkin siitä kun Minä tai Henkka supittelemme salaisuutemme sen korviin ja hyväilemme samalla sen laihaa kaulaa. Sen epäluottamus ihmisiin kuitenkin puskee esiin joka tilanteessa ja tekee Kimon käsittelystä todella haastavaa. Ratsuna Chama on osaava, mutta myös selästä käsin selkeästi pieksetty ja huonosti pidetty ja näin ollen todella herkkis ja vaikea. Chaman elämään voit tutustua alempaa sen omasta päiväkirjasta, josta saa paremman kuvan myös tamman tämän hetkisestä luonteesta.
Chama etsii itselleen pitkäjänteistä ja taitavaa hoitajaa, joka ei ole kiinnostunut ratsastuksesta, vaan Henkan ja Jillianin avustamisesta Chaman ratsastuksessa ja hoidossa. Myöhemmin kuvoihin tulevat juoksutus ja talutuslenkit maastossa, sekä pikkuhiljaa mahdollisesti lyhyt aikaiset ratsastukset. Jos haluat itsellesi oikeasti tuottoisan ja antoisan hoitohevosen, tässä se on. Chama tukeutuu luottamiinsa ihmisiin kuin vuoreen ja osoittaa näille jopa hetkittäin hellyyttä.
Hoidettavana Chama ei juuri viihdy, vaikka se pitääkin siitä kun Minä tai Henkka supittelemme salaisuutemme sen korviin ja hyväilemme samalla sen laihaa kaulaa. Sen epäluottamus ihmisiin kuitenkin puskee esiin joka tilanteessa ja tekee Kimon käsittelystä todella haastavaa. Ratsuna Chama on osaava, mutta myös selästä käsin selkeästi pieksetty ja huonosti pidetty ja näin ollen todella herkkis ja vaikea. Chaman elämään voit tutustua alempaa sen omasta päiväkirjasta, josta saa paremman kuvan myös tamman tämän hetkisestä luonteesta.
Chama etsii itselleen pitkäjänteistä ja taitavaa hoitajaa, joka ei ole kiinnostunut ratsastuksesta, vaan Henkan ja Jillianin avustamisesta Chaman ratsastuksessa ja hoidossa. Myöhemmin kuvoihin tulevat juoksutus ja talutuslenkit maastossa, sekä pikkuhiljaa mahdollisesti lyhyt aikaiset ratsastukset. Jos haluat itsellesi oikeasti tuottoisan ja antoisan hoitohevosen, tässä se on. Chama tukeutuu luottamiinsa ihmisiin kuin vuoreen ja osoittaa näille jopa hetkittäin hellyyttä.
hoito-ohjeet
työajat:
|
ratsastettaessa:
|
muuta:
|
päiväkirja
15.08.2013 - kirjoittajana Jillian - Heinäkauden avaus ja Chamailua (Chaman tarinat V)
Laitumet alkoivat huutaa tyhjyyttään. Siellä täällä kasvoi kuitenkin vielä syömäkelpoisia alueita ja pienempi juurikin syksyä varten varattu lohko oli kasvanut hyvin ruohoa. Aamulla avasimekkin lohkon ryhmälaitumen käyttöön ja lisäksi tiputtelimme sinne tänne paalillisia kuivaheinää. Laidunkesä oli ollut sopivan runsas - hevoset olivat pyöristyneet aavistuksen, mutta eivät kuitenkaan lihonneet ihan muodottomiksi. Paitsi Mini, Pilkku ja Formula. Ja ehkä Sievä ja Sera. Nilla ja Lettukin hieman. Noh, mutta eivät ihan liikaa silti. Chama oli oppinut rahoittumaan laitumessaan ja pystyi viettämään siellä nyt joka päivän vuorokauden ympäri. Se antoi itsensä myös jo kiinni melko vaivattomasti, vaikkakin melko nyrpeä ilme kasvoillaan. Se kuitenkin reagoi voimakkaasti laitumen ohi kulkevista ihmisistä - minua ja Henkkaa lukuunottamatta. Tämän vuoksi emme tohtineet laskea sitä ryhmälaitumeen, jossa kulkee tuntiratsastajia ja hoitajia, sekä talolle oikaisevia muita vieraita.
Chama kuitenkin vaikutti ihan tyytyväiseltä omaan soppeensa. Joihinkin laumalaisiin se reagoi luimimalla ja hyökkimällä, kun taas toisiin - kuten Riboniin ja Lanttiin - se suhtautui oikein ystävällisesti ja lempeästi. Se ei varmaan ollut tottunut poneihin ja pitkin näin ollen vain suuremmista kavereista. Olimme saaneet Chamalle hommattua jopa omat varusteet. Antti oli antanut luvan käyttää Chamalla myös pelhamkuolaimia, jotka olimme todenneet toivivemmaksi kuin hackamoren, sillä etenkin kentällä Chama kävi niiden kanssa todella raskaaksi. Antti oli myös yllättynyt hevosen nopeasta kuntoutumisesta ja käski meidän jatkaa samaa rataa. Olimme aloittaneet jopa omasta mielestäni hieman rajusti, mutta Cee oli tuntunut koko ajan paremmalta. Olimme ajatelleet työstää Chamaa vielä viikon verran ja antaa sen sitten levätä ja hautoa asioita jonkin aikaa. Anttikin oli myöntynyt suunnitelmaamme.
Chamalla oli maastoreissumme jälkeen ollut vain kevyt juoksutuspäivä ja sitten vapaata, joten tänään oli aika nousta selkään. Henkka oli varustanut äkäpussin valmiiksi ja toi sen minulle kentälle. Selkäännousu tuotti taas pienoisia ongelmia, mutta selvisimme ilman ainuttakaan pystyynnousua tai isompia temppuiluja. Kimo steppaili ja peruutteli, mutta asettui paikalleen, kun nousin selkään korokkeen päältä ilman jalustinta. Kaikki sujui lähes yhtä hyvin kuin maastopäivänämme, mutta kentällä Cee oli selkeästi haastavempi, kun se ei voinut sietää pidättäviä ohjasotteita. Työstin kimoa jälleen lähinnä ravissa ja käynnissä, sillä sen lihaksisto ei tuntunut riittävän kentällä vaadittuun rauhalliseen laukkaan.
Kävellessäni loppukäyntejä Henkka alkoi vaatia haluavansa kokeilla Chamaa ihan hetken vapain ohjin. Olin hieman ideaa vastaan, mutta mikäpä minä olin hevosen omistajaa kieltämään. Laskeuduin kevyesti alas ja pitelin Chamaa, kun Henkka nosti jalkansa jalustimeen. Juuri, kun Henkka ponnisti maasta Chama ponnisti ilmaan ja teki jonkin capriolen tyylisen hypyn paeten samalla kentän kauimpaiseen nurkaan ohijen kimmottua kädestäni. Tamma mulkoili minua epäluuloisena, kun kävelin rauhallisesti sen luokse. Tamma värähteli ja katseli minua valkuaiset vilkkuen. Tartuin nopeasti perääntyvän Kimon ohjiin jopa hieman turhautuneena - viikkojen työ oli kenties heitetty hukkaan Henkan itsepäisyyden vuoksi. Lykkäsin ohjat hiekkoja päältään pudistaneen pojan kouraan ja lähdin kävelemään kotitalolle.
Matkalla laidunten poikki korviini kuitenkin kantautui varsin tuttu hirnahdus ja pian kuulin kuinka pienet kaviot takoivat tannerta. Lettu ravasi luokseni laitumen toisesta päästä ja vaikka tiuskaisin vain ponille jotain "häivy"-tyylistä se päätti seurata minua aivan aitalangoille saakka. Se hörisi hieman pettyneenä saamastaan epähuomiosta ja en voinut vastustaa rapsuttaa rakkaintani hieman. Mielialani kohosi heti, kun muistin millainen taival minulla ja Letulla oli takanamme. Kyllä Chamankin kanssa vielä onnistutaan ja pienet epäonnistumiset kuuluvat siihen oppipolkuun joka meillä on vielä edessämme...
Laitumet alkoivat huutaa tyhjyyttään. Siellä täällä kasvoi kuitenkin vielä syömäkelpoisia alueita ja pienempi juurikin syksyä varten varattu lohko oli kasvanut hyvin ruohoa. Aamulla avasimekkin lohkon ryhmälaitumen käyttöön ja lisäksi tiputtelimme sinne tänne paalillisia kuivaheinää. Laidunkesä oli ollut sopivan runsas - hevoset olivat pyöristyneet aavistuksen, mutta eivät kuitenkaan lihonneet ihan muodottomiksi. Paitsi Mini, Pilkku ja Formula. Ja ehkä Sievä ja Sera. Nilla ja Lettukin hieman. Noh, mutta eivät ihan liikaa silti. Chama oli oppinut rahoittumaan laitumessaan ja pystyi viettämään siellä nyt joka päivän vuorokauden ympäri. Se antoi itsensä myös jo kiinni melko vaivattomasti, vaikkakin melko nyrpeä ilme kasvoillaan. Se kuitenkin reagoi voimakkaasti laitumen ohi kulkevista ihmisistä - minua ja Henkkaa lukuunottamatta. Tämän vuoksi emme tohtineet laskea sitä ryhmälaitumeen, jossa kulkee tuntiratsastajia ja hoitajia, sekä talolle oikaisevia muita vieraita.
Chama kuitenkin vaikutti ihan tyytyväiseltä omaan soppeensa. Joihinkin laumalaisiin se reagoi luimimalla ja hyökkimällä, kun taas toisiin - kuten Riboniin ja Lanttiin - se suhtautui oikein ystävällisesti ja lempeästi. Se ei varmaan ollut tottunut poneihin ja pitkin näin ollen vain suuremmista kavereista. Olimme saaneet Chamalle hommattua jopa omat varusteet. Antti oli antanut luvan käyttää Chamalla myös pelhamkuolaimia, jotka olimme todenneet toivivemmaksi kuin hackamoren, sillä etenkin kentällä Chama kävi niiden kanssa todella raskaaksi. Antti oli myös yllättynyt hevosen nopeasta kuntoutumisesta ja käski meidän jatkaa samaa rataa. Olimme aloittaneet jopa omasta mielestäni hieman rajusti, mutta Cee oli tuntunut koko ajan paremmalta. Olimme ajatelleet työstää Chamaa vielä viikon verran ja antaa sen sitten levätä ja hautoa asioita jonkin aikaa. Anttikin oli myöntynyt suunnitelmaamme.
Chamalla oli maastoreissumme jälkeen ollut vain kevyt juoksutuspäivä ja sitten vapaata, joten tänään oli aika nousta selkään. Henkka oli varustanut äkäpussin valmiiksi ja toi sen minulle kentälle. Selkäännousu tuotti taas pienoisia ongelmia, mutta selvisimme ilman ainuttakaan pystyynnousua tai isompia temppuiluja. Kimo steppaili ja peruutteli, mutta asettui paikalleen, kun nousin selkään korokkeen päältä ilman jalustinta. Kaikki sujui lähes yhtä hyvin kuin maastopäivänämme, mutta kentällä Cee oli selkeästi haastavempi, kun se ei voinut sietää pidättäviä ohjasotteita. Työstin kimoa jälleen lähinnä ravissa ja käynnissä, sillä sen lihaksisto ei tuntunut riittävän kentällä vaadittuun rauhalliseen laukkaan.
Kävellessäni loppukäyntejä Henkka alkoi vaatia haluavansa kokeilla Chamaa ihan hetken vapain ohjin. Olin hieman ideaa vastaan, mutta mikäpä minä olin hevosen omistajaa kieltämään. Laskeuduin kevyesti alas ja pitelin Chamaa, kun Henkka nosti jalkansa jalustimeen. Juuri, kun Henkka ponnisti maasta Chama ponnisti ilmaan ja teki jonkin capriolen tyylisen hypyn paeten samalla kentän kauimpaiseen nurkaan ohijen kimmottua kädestäni. Tamma mulkoili minua epäluuloisena, kun kävelin rauhallisesti sen luokse. Tamma värähteli ja katseli minua valkuaiset vilkkuen. Tartuin nopeasti perääntyvän Kimon ohjiin jopa hieman turhautuneena - viikkojen työ oli kenties heitetty hukkaan Henkan itsepäisyyden vuoksi. Lykkäsin ohjat hiekkoja päältään pudistaneen pojan kouraan ja lähdin kävelemään kotitalolle.
Matkalla laidunten poikki korviini kuitenkin kantautui varsin tuttu hirnahdus ja pian kuulin kuinka pienet kaviot takoivat tannerta. Lettu ravasi luokseni laitumen toisesta päästä ja vaikka tiuskaisin vain ponille jotain "häivy"-tyylistä se päätti seurata minua aivan aitalangoille saakka. Se hörisi hieman pettyneenä saamastaan epähuomiosta ja en voinut vastustaa rapsuttaa rakkaintani hieman. Mielialani kohosi heti, kun muistin millainen taival minulla ja Letulla oli takanamme. Kyllä Chamankin kanssa vielä onnistutaan ja pienet epäonnistumiset kuuluvat siihen oppipolkuun joka meillä on vielä edessämme...
11.08.2013 - kirjoittajana Jillian - Ensimmäisiä onnistumisia (Chaman tarinat IV)
Henkka oli pyytänyt minua jälleen ratsastamaan Chaman. Ainoa ongelma oli, että Niko, Henkka ja Krista olivat hakemassa heinäkuormaa hieman kauempaa, sillä omat heinämme olivat hupenemassa ja halusimme säästellä niitä talven varalle. Purtsilla ja Mallulla oli molemmilla luonnollisesti vapaata, olihan nyt viikonloppu, eikä kumpikaan ollut kerennyt tänään paikalle. Nuoret ja Niko tulisivat takaisin vasta iltamyöhään. Olin siis tänään yksin Chaman kanssa. Chama oli viettänyt yönsä laitumessa, joten minun täytyisi ensin metsästää se sieltä.
Yllätyksekseni Chama antoi minulle helposti kiinni, hieman epäröiden ja vihaisen oloisena se käveli luokseni, mutta pientä jännitystä lukuunottamatta se suvaitsi minun kiltisti kiinnittää narun sen riimuun ja pienistä vastahakoiluista huolimatta sain tamman talliin ja käytävälle kiinnitettyä. Chama tarkkaili epäluuloisena jokaista liikettäni ja koska olin tottunut toimimaan aina nopeasti, mutta tehokkaasti oli minulla hieman tottuttelemista herkän tamman käsittelyyn. Kaikki piti tehdä hitaasti ja rauhallisesti. Harjasin Chaman vain nopeasti satulan kohdalta, sillä tamma ei nauttinut tilanteesta lainkaan ja en halunnut vallan hermostuttaa sitä. Satuloin tamman Lantin satulalla ja päähänsä se sai jotkin vanhat hackamoret, kuten Antti oli suositellut. Jouduin mittailemaan suitsia sopivaksi ja tamma hermostui tästä, mutta sain kuin sainkin varusteet sen ylle ja olimme valmiita uuteen otteluun.
Tamma käveli kentälle sievästi ja hieman vastustellen suostui asettumaan korokkeen vierelle. Mittasin jalustimet maastakäsin ja tamman huitoessa takasillaan kiristin vyön niin nopeasti kuin vain kerkesin. Nousin korokkeelle ja silitin tärisevää tammaa harjasta ja kaulalta. Nostin toisen jalkani satulan yli ja pujotin jalkateräni nopeasti jalustimiin. Tällä kertaa Chama ei reagoinut niin voimakkaasti kuin viimeksi: se heitti päätään niin, että se katsoi minua melkein yläkautta silmiin ja nousi pieneksi hetkeksi takasilleen, muttei korkealle. Viimekerrasta oppineena pyysin Chamaa nopeasti, mutta hellästi eteenpäin ja säpsähtäen tamma lähti liikkeelle. Otin heti ohjat käteeni ja pidin pohkeeni jäntevästi Kimon kapean rungon ympärillä.
Yllätyin, kun tamma kulki aivan suorana, se ei vastustellut eikä rimpuillut ja keskittyi vain minuun. Kenties se oli viimeksi ahdistunut useista tuijottavista silmäpareista - kuka tietää. Uskaltauduimme jopa ravaamaankin. Chama tuntui paljon pehmeämmältä ja rauhallisemmalta ratsastaa kuin viimeksi, olihan se saanut nyt purkaa energiaansa laitumessaan ja kentällä irti juostessaan. En tiedä mikä hulluus minut valtasi, mutta minun teki mieli viedä Chama pellolle irrottelemaan. Hieman epäröiden ohjasin Chaman kävellen kohti porttia ja niin sitä mentiin. Tarkistin vielä puhelimeni olevan taskussa, jotta jos jotain sattuisi voisin edes soittaa apua.
Chama käveli todella rauhallisesti kohti peltoja, välillä se huuteli muille hevosille ja hieman epäillen pälyili kohti tallipihaa, kun pääsimme tielle. Laidunten ohitus koitui pieneksi ongelmaksi, kun Chama olisi halunnut kääntyä laidunpolulle ja minä taas jatkaa tietä pitkin suoraa. Se pomppi takasillaan, mutta ei missään vaiheessa vaikuttanut siltä, että haluaisi heittää minut selästään. Pienten vastusteluiden jälkeen sain potkaistua tamman eteenpäin ja ravissa jatkoimme kohti peltoja. Chama kaarsi kaulaansa hienosti ja vaikutti todella innokkaalta. Sen askeleet tuntuivat taivaallisen mukavilta ja pehmeiltä, vaikka tamma harppoikin suurin askelin pitkin hiekkatietä. Kun saavuimme pelloille Chama vetäisi henkeä ja korisi hieman epäröiden. Keräsin ohjat tiukasti käsiini ja epäröiden kannustin tamman laukkaan.
Cee polkaisi laukkaan niin kovaa, että tuntui kuin se olisi hetkeksi istahtanut. Sitten liidimme suurin askelin pitkin peltoa. Minusta tuntui, kuin olisimme lentäneet. Chama harppoi pärskien läpi heinikon ja nautti selvästi joka hetkestä. Sen suuret korvat olivat aivan höröllään, kun sen kaviot takoivat pehmeää maata. Annoin tammalle enemmän ohjaa ja se liiti entistä kovemmin. Kaarsimme pellon päässä takaisinpäin, en edes muista montako kertaa laukkasimme pellon ympäri, mutta niin kauan, että Chama alkoi puuskuttaa väsyneenä. Lähdimme rauhallisesti ravaten lähes vapain ohjin kohti kotia ja laidunten kohdalla siirsin Kimon käyntiin. Chama vaikutti kuin miltä tahansa hevoselta, tyytyväiseltä, rennolta ja onnelliselta ja tuntui kuin sen ongelmat olisivat kaikki tipotiessään. Tiesin kuitenkin, että tämä oli vain yksi päivä monien joukossa ja ongelmia olisi vielä edessä - tärkeintä oli kuitenkin se, että Chama oli saanut hyviä kokemuksia minun kanssani ja tästä eteenpäin kaikki tulisi tuntumaan paremmalta..
Henkka oli pyytänyt minua jälleen ratsastamaan Chaman. Ainoa ongelma oli, että Niko, Henkka ja Krista olivat hakemassa heinäkuormaa hieman kauempaa, sillä omat heinämme olivat hupenemassa ja halusimme säästellä niitä talven varalle. Purtsilla ja Mallulla oli molemmilla luonnollisesti vapaata, olihan nyt viikonloppu, eikä kumpikaan ollut kerennyt tänään paikalle. Nuoret ja Niko tulisivat takaisin vasta iltamyöhään. Olin siis tänään yksin Chaman kanssa. Chama oli viettänyt yönsä laitumessa, joten minun täytyisi ensin metsästää se sieltä.
Yllätyksekseni Chama antoi minulle helposti kiinni, hieman epäröiden ja vihaisen oloisena se käveli luokseni, mutta pientä jännitystä lukuunottamatta se suvaitsi minun kiltisti kiinnittää narun sen riimuun ja pienistä vastahakoiluista huolimatta sain tamman talliin ja käytävälle kiinnitettyä. Chama tarkkaili epäluuloisena jokaista liikettäni ja koska olin tottunut toimimaan aina nopeasti, mutta tehokkaasti oli minulla hieman tottuttelemista herkän tamman käsittelyyn. Kaikki piti tehdä hitaasti ja rauhallisesti. Harjasin Chaman vain nopeasti satulan kohdalta, sillä tamma ei nauttinut tilanteesta lainkaan ja en halunnut vallan hermostuttaa sitä. Satuloin tamman Lantin satulalla ja päähänsä se sai jotkin vanhat hackamoret, kuten Antti oli suositellut. Jouduin mittailemaan suitsia sopivaksi ja tamma hermostui tästä, mutta sain kuin sainkin varusteet sen ylle ja olimme valmiita uuteen otteluun.
Tamma käveli kentälle sievästi ja hieman vastustellen suostui asettumaan korokkeen vierelle. Mittasin jalustimet maastakäsin ja tamman huitoessa takasillaan kiristin vyön niin nopeasti kuin vain kerkesin. Nousin korokkeelle ja silitin tärisevää tammaa harjasta ja kaulalta. Nostin toisen jalkani satulan yli ja pujotin jalkateräni nopeasti jalustimiin. Tällä kertaa Chama ei reagoinut niin voimakkaasti kuin viimeksi: se heitti päätään niin, että se katsoi minua melkein yläkautta silmiin ja nousi pieneksi hetkeksi takasilleen, muttei korkealle. Viimekerrasta oppineena pyysin Chamaa nopeasti, mutta hellästi eteenpäin ja säpsähtäen tamma lähti liikkeelle. Otin heti ohjat käteeni ja pidin pohkeeni jäntevästi Kimon kapean rungon ympärillä.
Yllätyin, kun tamma kulki aivan suorana, se ei vastustellut eikä rimpuillut ja keskittyi vain minuun. Kenties se oli viimeksi ahdistunut useista tuijottavista silmäpareista - kuka tietää. Uskaltauduimme jopa ravaamaankin. Chama tuntui paljon pehmeämmältä ja rauhallisemmalta ratsastaa kuin viimeksi, olihan se saanut nyt purkaa energiaansa laitumessaan ja kentällä irti juostessaan. En tiedä mikä hulluus minut valtasi, mutta minun teki mieli viedä Chama pellolle irrottelemaan. Hieman epäröiden ohjasin Chaman kävellen kohti porttia ja niin sitä mentiin. Tarkistin vielä puhelimeni olevan taskussa, jotta jos jotain sattuisi voisin edes soittaa apua.
Chama käveli todella rauhallisesti kohti peltoja, välillä se huuteli muille hevosille ja hieman epäillen pälyili kohti tallipihaa, kun pääsimme tielle. Laidunten ohitus koitui pieneksi ongelmaksi, kun Chama olisi halunnut kääntyä laidunpolulle ja minä taas jatkaa tietä pitkin suoraa. Se pomppi takasillaan, mutta ei missään vaiheessa vaikuttanut siltä, että haluaisi heittää minut selästään. Pienten vastusteluiden jälkeen sain potkaistua tamman eteenpäin ja ravissa jatkoimme kohti peltoja. Chama kaarsi kaulaansa hienosti ja vaikutti todella innokkaalta. Sen askeleet tuntuivat taivaallisen mukavilta ja pehmeiltä, vaikka tamma harppoikin suurin askelin pitkin hiekkatietä. Kun saavuimme pelloille Chama vetäisi henkeä ja korisi hieman epäröiden. Keräsin ohjat tiukasti käsiini ja epäröiden kannustin tamman laukkaan.
Cee polkaisi laukkaan niin kovaa, että tuntui kuin se olisi hetkeksi istahtanut. Sitten liidimme suurin askelin pitkin peltoa. Minusta tuntui, kuin olisimme lentäneet. Chama harppoi pärskien läpi heinikon ja nautti selvästi joka hetkestä. Sen suuret korvat olivat aivan höröllään, kun sen kaviot takoivat pehmeää maata. Annoin tammalle enemmän ohjaa ja se liiti entistä kovemmin. Kaarsimme pellon päässä takaisinpäin, en edes muista montako kertaa laukkasimme pellon ympäri, mutta niin kauan, että Chama alkoi puuskuttaa väsyneenä. Lähdimme rauhallisesti ravaten lähes vapain ohjin kohti kotia ja laidunten kohdalla siirsin Kimon käyntiin. Chama vaikutti kuin miltä tahansa hevoselta, tyytyväiseltä, rennolta ja onnelliselta ja tuntui kuin sen ongelmat olisivat kaikki tipotiessään. Tiesin kuitenkin, että tämä oli vain yksi päivä monien joukossa ja ongelmia olisi vielä edessä - tärkeintä oli kuitenkin se, että Chama oli saanut hyviä kokemuksia minun kanssani ja tästä eteenpäin kaikki tulisi tuntumaan paremmalta..
08.08.2013 - kirjoittajana Henkka - Chaman tarinat III
Kengittäjä/eläinlääkärimme oli määrä saapua tänään tarkastamaan Ceen kengitys ja tutkimaan se päällisin puolin muutenkin- Lisäksi aioimme ottaa tammasta verikokeet kaiken varalta. Edellisenä iltana olimme todellakin saaneet nähdä vaivaa metsästääksemme Chaman pieneltä laiduntilkultaan, mutta jälleen Ribonin avulla saimme kimon talliin. Se on viettänyt jokaisen yönsä sisällä, jotta se söisi enemmän ja rauhoittuisi edes hetkeksi aloilleen. Aamulla talliin saapuessani kuulin kuinka Cee säikähti karsinassaan ja rymisten perääntyi taas nurkkaan. Heitin aamuheinät tamman karsinaan, joka näytti ensikertaa täällä ollessaan jopa hieman levänneeltä. Se ei näyttänyt hikoilleen yöllä lainkaan ja sen toinen kylki oli purujen peittämä. Saatoin huokaista hieman helpotuksesta ja tilanne alkoi näyttää yhä paremmalta, kun Chama uskalsi koskea heiniinsä minun katsellessani.
Antti - kengittäjämme, sekä samalla eläinlääkärimme - saapui täsmällisesti puolelta päivin, kuten olimme sopineet. Olin taistellut Chaman käytävälle jo valmiiksi, hommassa oli kestänyt kauemmin kuin aikaisemmilla kerroilla ja lisäksi olin puunannut tammaa hiukan, jotta Antin ei tarvitsisi sotkea itseään ihan kokonaan kimoa tutkiessaan. Harjauksen jälkeen olin vain silitellyt Ceen kaulaa ja se oli hetkeksi rentoutunutkin. Olimme sopineet muiden kanssa, että he pysyisivät poissa tallista aamun, jotta Chama välttyisi turhalta stressiltä ja olisi kenties näin helpompi käsiteltävä Antille. Antti tervehti minua ja sen jälkeen Ceetä jääden kuitenkin sopivan etäisyyden päähän, Jillian oli selkeästi kertonut miehelle tamman oikukkaasta luonteesta. Antti kiersi kimon sivulle ja taputti tätä hellästi kaulalle. Cee jännittyi ja värähti muutaman kerran Antin kosketuksen tahdissa.
Antti halusi rauhoittaa tamman suoriltaan kerrottuani, ettei se suostunut nostamaan kaviotaan edes puhdistettavaksi. Hän ei halunnut taistella tamman kanssa, jottei sille jäisi tilanteesta huonoja muistoja. Antti etsi neulan ja lääkkeen laukustaan ja hetkeäkään epäröimättä etsi suonen tamman kaulasta ja pisti lääkkeen sisään. Pistoksen tunnettuaan Chama kavahti pystyyn niin, että riimunnarun kiinnitysrengas irtosi seinästä kimmoten melkein tammaa päähän. Siirryimme hieman kauemmas, lääke oli saatu suoneen ja tamma lopetti riekkumisen tajuttuaan kivun loppuneen. Kun Cee oli rauhoittunut ja alkoi vaikuttaa hieman tokkuraiselta saatoin siirtää sen takaisin keskelle käytävää ja sidoin riimunnarun kaltereihin renkaan irrottua.
Antti päätti ensimmäisenä katsoa Ceen suun ja löysikin sieltä ihan järkyttävät hammaspiikit jotka hän sai kuitenkin nopeasti raspattua tasaiseksi. Ohjeeksi saimme antaa Chaman vain olla sunnuntaihin, koska suu voisi olla kipeä. Lisäksi mikäli mahdollista Antti kehotti käyttämään kimolla alkuun hackamoreja, koska sillä oli todennäköisesti jäänyt kipumuistiin hammaspiikit ja kuolaimet, jotka yhdessä tuottivat sille kipua. Seuraavana tutkittavana olivat kaviot. Antti ei löytänyt kavioista mitään suurempaa sanottavaa, kuin että ne olivat liian lyhyiksi vuollut ja samalla kengättömät joten Chaman säteet saattoivat hieman kipuilla. Antti muotoili kavioita vain hieman ja löi Ceelle kengät. Tamma nuokkui koko ajan melko rauhallisena, välillä hieman turpaansa heilutellen.
Muutoin Antti leimasi Chaman täysin terveen oloiseksi, mutta väärinkohdelluksi tammaksi ja uskoi, että ajan kanssa saisimme siitä hyvän. Hän halusi tulla uudelleen jo v viikon päästä tarkastamaan hevosen ja neuvoi meitä vain etenemään hitaasti. Aloittaen maastakäsin työskentelystä, juoksutuksesta ja satunnaisesta ratsastuksesta vain lyhyen aikaa kerrallaan. Yhdessä Antin kanssa opastimme horjuvan tamman karsinaansa odottamaan rauhoituksen haihtumista, jonka jälkeen se pääsisi omalle laitumelleen ja voisi kenties jäädä sinne vuorokauden ympäri muutamaksi päiväksi.
Kengittäjä/eläinlääkärimme oli määrä saapua tänään tarkastamaan Ceen kengitys ja tutkimaan se päällisin puolin muutenkin- Lisäksi aioimme ottaa tammasta verikokeet kaiken varalta. Edellisenä iltana olimme todellakin saaneet nähdä vaivaa metsästääksemme Chaman pieneltä laiduntilkultaan, mutta jälleen Ribonin avulla saimme kimon talliin. Se on viettänyt jokaisen yönsä sisällä, jotta se söisi enemmän ja rauhoittuisi edes hetkeksi aloilleen. Aamulla talliin saapuessani kuulin kuinka Cee säikähti karsinassaan ja rymisten perääntyi taas nurkkaan. Heitin aamuheinät tamman karsinaan, joka näytti ensikertaa täällä ollessaan jopa hieman levänneeltä. Se ei näyttänyt hikoilleen yöllä lainkaan ja sen toinen kylki oli purujen peittämä. Saatoin huokaista hieman helpotuksesta ja tilanne alkoi näyttää yhä paremmalta, kun Chama uskalsi koskea heiniinsä minun katsellessani.
Antti - kengittäjämme, sekä samalla eläinlääkärimme - saapui täsmällisesti puolelta päivin, kuten olimme sopineet. Olin taistellut Chaman käytävälle jo valmiiksi, hommassa oli kestänyt kauemmin kuin aikaisemmilla kerroilla ja lisäksi olin puunannut tammaa hiukan, jotta Antin ei tarvitsisi sotkea itseään ihan kokonaan kimoa tutkiessaan. Harjauksen jälkeen olin vain silitellyt Ceen kaulaa ja se oli hetkeksi rentoutunutkin. Olimme sopineet muiden kanssa, että he pysyisivät poissa tallista aamun, jotta Chama välttyisi turhalta stressiltä ja olisi kenties näin helpompi käsiteltävä Antille. Antti tervehti minua ja sen jälkeen Ceetä jääden kuitenkin sopivan etäisyyden päähän, Jillian oli selkeästi kertonut miehelle tamman oikukkaasta luonteesta. Antti kiersi kimon sivulle ja taputti tätä hellästi kaulalle. Cee jännittyi ja värähti muutaman kerran Antin kosketuksen tahdissa.
Antti halusi rauhoittaa tamman suoriltaan kerrottuani, ettei se suostunut nostamaan kaviotaan edes puhdistettavaksi. Hän ei halunnut taistella tamman kanssa, jottei sille jäisi tilanteesta huonoja muistoja. Antti etsi neulan ja lääkkeen laukustaan ja hetkeäkään epäröimättä etsi suonen tamman kaulasta ja pisti lääkkeen sisään. Pistoksen tunnettuaan Chama kavahti pystyyn niin, että riimunnarun kiinnitysrengas irtosi seinästä kimmoten melkein tammaa päähän. Siirryimme hieman kauemmas, lääke oli saatu suoneen ja tamma lopetti riekkumisen tajuttuaan kivun loppuneen. Kun Cee oli rauhoittunut ja alkoi vaikuttaa hieman tokkuraiselta saatoin siirtää sen takaisin keskelle käytävää ja sidoin riimunnarun kaltereihin renkaan irrottua.
Antti päätti ensimmäisenä katsoa Ceen suun ja löysikin sieltä ihan järkyttävät hammaspiikit jotka hän sai kuitenkin nopeasti raspattua tasaiseksi. Ohjeeksi saimme antaa Chaman vain olla sunnuntaihin, koska suu voisi olla kipeä. Lisäksi mikäli mahdollista Antti kehotti käyttämään kimolla alkuun hackamoreja, koska sillä oli todennäköisesti jäänyt kipumuistiin hammaspiikit ja kuolaimet, jotka yhdessä tuottivat sille kipua. Seuraavana tutkittavana olivat kaviot. Antti ei löytänyt kavioista mitään suurempaa sanottavaa, kuin että ne olivat liian lyhyiksi vuollut ja samalla kengättömät joten Chaman säteet saattoivat hieman kipuilla. Antti muotoili kavioita vain hieman ja löi Ceelle kengät. Tamma nuokkui koko ajan melko rauhallisena, välillä hieman turpaansa heilutellen.
Muutoin Antti leimasi Chaman täysin terveen oloiseksi, mutta väärinkohdelluksi tammaksi ja uskoi, että ajan kanssa saisimme siitä hyvän. Hän halusi tulla uudelleen jo v viikon päästä tarkastamaan hevosen ja neuvoi meitä vain etenemään hitaasti. Aloittaen maastakäsin työskentelystä, juoksutuksesta ja satunnaisesta ratsastuksesta vain lyhyen aikaa kerrallaan. Yhdessä Antin kanssa opastimme horjuvan tamman karsinaansa odottamaan rauhoituksen haihtumista, jonka jälkeen se pääsisi omalle laitumelleen ja voisi kenties jäädä sinne vuorokauden ympäri muutamaksi päiväksi.
02.08.2013 - kirjoittajana Jillian - Chaman tarinat II
Edellisenä iltana tallille saapunut Chama oli tänään tarkoitus koeratsastaa. Luonnollisesti minä olin vastuussa kokeilusta, olinhan ikäni kouluttanut ja ratsuttanut erilaisia hevosia ja poneja. Ensi kertaa elämässäni olin kuitenkin hieman peloissani oman turvallisuuteni puolesta nähtyäni Chaman käsiteltävyyden ja sen, kuinka paljon tamma oikeasti pelkäsi kaksijalkaisia. Päätimme ratsastaa Chaman heti aamulla ennenkuin tallille saapuisi ketään ja ennenkuin se vietäisiin laitumelle: näin välttäisimme tamman stressaamista turhaan ja emme joutuisi hakemaan sitä laitumelta kuin vasta illalla. Saavuttuani aamutalliin Henkka oli juuri tarjoillut Chamalle aamuheinät. Tamma ei ollut juuri rentoutunut eilisillasta - taas se tuijotti heiniään epäluuloisena koristen, kuin heinät hyökkäisivät pian sen kimppuun. Henkan ja minun häivyttyä tamman näköpiiristä kauemmas tallikäytävälle alkoi karsinasta kuulua rauhallista rouskutusta, kun Chama rohkeni maistamaan heiniään.
Nikon, Purtsin ja Kristan saavuttua tallille projekti "Chaman ratsastus" saattoi alkaa. Olin kutsunut miehet paikalle mikäli hevonen heittäytyisi niin villiksi, että tarvitsisimme ihan raakaa voimaa sen pitelemiseen. Krista oli mukana auttamassa minua, sillä hän oli hurjan rauhalinen hevosten kanssa ja hän jos kuka olisi tarpeen, mikäli Chama jännittyisi liikaa. Henkka sai kunnian varustaa kimonsa, koska sillä ei ollut vielä omia varusteita, päättelimme Lantin varusteiden olevan sille parhaiten sopivat. Henkka sai Ceen karsinasta kiinni lyhyellä riimunnarun pätkällä, jonka olimme eilen illalla kiinnittäneet sen riimuun. Hän kiinnitti pidemmän narun riimuun kiinni ja lähti taluttamaan tammaa kohti käytävän kengityspaikkaa. Cee hypähti karsinastaan jännittyneenä ja kireänä kuin viulun kieli. Se näykki kohti Henkkaa, joka kiepautti narun tamman turvan ympäri hieman turhan rivakasti. Tämä sai kimon hypähtämään pystyyn niin korkealle, että sen etuset viuhtoivat korkealla pitkän Henkan pään yläpuolella. Tamman laskeuduttua Henkka jatkoi talutusta päättäväisesti ja sai kuin saikin Chaman kiinnitettyä käytävälle.
Seisoimme kaikki muut turvallisen välimatkan päässä, jottei tamma hermoistuisi liiasta ihmismäärästä ympärillään. Henkka alkoi harjata tammaa päättäväisin, mutta hellin ottein. Chama steppaili takajaloillaan, narskutti hampaitaan ja viskeli päätään sen verran mitä riimunnarut antoivat periksi. Henkka ei välittänyt tamman kiukuttelusta, jatkoi vain. Kimo alkoi muistuttaa enemmän kimoa, kun irtopöly ja puru saatiin pois sen karvapeitteestä. Pikkuhiljaa tamma alkoi myös hieman rentoutua: se ei enään taistellut jatkuvasti vastaan, mutta reagoi pieneenkin ääneen ja ylimääräiseen liikahdukseen.
Chaman kavioita Henkka ei voinut kuvitellakkaan puhdistavansa. Välittömästi, kun Henkka laski kättänsä jalkaa pitkin alaspäin, alkoi Chama hyppiä niin kovaa, että pelkäsimme renkaiden irtoavan seinästä. Päätinkin siinä samassa soittaa kengittäjällemme (joka on muuten myös eläinlääkärimme), että tamman kaviot pitäisi ehkä tarkastaa rauhoituksessa. Sain tilattua hänet paikalle jo ensi perjantaille ja samalla hän lupasi tsekkailla tamman voinnin pääpuolisesti muutenkin.
Myöskään varustamisesta Chama ei pitänyt. Henkka taisi jopa saada hieman kaviota reiteensä laskiessaan satulaa selkään ja suitset tammalle oli pakko pukea riimun päälle, ellei halunnut hampaita naamaansa. Viimein, puolentoistatunnin session jälkeen suuri kimo seisoi käytävällä varusteet yllään. Jokin sen ilmeessä oli muuttunut ja se tuntui jotenkin ylpeältä siinä seistessään. Kun näin myös Henkan muuttuneen, jotenkin onnellisen ilmeen kimonsa vierellä, sydämeni suli ihan täysin. Kenties teimmekin oikein ostaessamme Chaman. Henkka irotti riimunnarut suitsien alla olleesta riimusta ja lähti taluttamaan Chamaa kohti kenttää. Tamma käveli Henkan perässä reippaasti ja hieman jännittyneesti, mutta ihan kiltisti ja temppuilematta. Sen suuret korvat kuuntelivat ympäristöään ja silmät tuikkien se tarkkaili vuoroin Henkkaa, vuoroin tallipihaa.
Kentällä mittasin jalustimeni jo maasta käsin sopiviksi ja Henkka kiristi minulle satulavyön. Olin jotenkin hyvin ja rauhallisin mielin nousemassa tamman selkään, kunnes sain jalkani jalustimeen. Chama hyppäsi pystyyn ja minä mätkähdin takapuolelleni maahan. Purtsi tuli avuksemme ja Henkan pidellessä tammasta kiinni Purtsi punttasi minut nopeasti kyytiin, väistellen samalla Chaman heiluvaa takasta. Selkään istuttuani tamma oli taas kuin eri hevonen. Henkka pyysi tamman liikkeelle pidellen samalla toisesta ohjasta hieman kiinni, mutta Chama hyppäsi pystyyn uudelleen ja käännähti kannoillaan niin, että ohja kirposi Henkan kädestä. Tarrasin kimon siroon kaulaan ja sain säilytettyä tasapainoni. Aivan kevyesti vain istunnallani pyysin tammaa uudelleen eteen ja tällä kertaa se lähti kävelemään juuri niinkuin oli pyydetty.
-"Tämä on kyllä niin yliherkäksi viritetty, että sulla on Henkka pitkä matka edessäsi jos tahdot pystyä itse ratsastamaan tällä!" Huusin pojalle, jonka tiesin olevan ratsastustaidoiltaan vielä hieman karhea ja näin ollen turhan epätasainen superherkän kimon kyytiin. Chama kuunteli apujani niin tarkkaan, että se tuntui tuntevan jokaisen silmän räpäykseni, hiuksieni heilunnan kevyessä tuulen vireessä ja ihan pienimmänkin sormenliikautuksen, vaikka ohjat olivatkin vielä pitkät. Jokaiseen näistä se reagoi tekemällä jotain. Emme päässeet kahta metriä suoraan saati tasaisessa temmossa, mutta jokin tamman työmotivaatiossa valtasi minut ihan täysin.
Huolimatta Ceen vastusteluista voimakkaisiin apuihin, puristin pohkeeni tiukemmin sen ympärille ja kokosin ohjat käteeni. Chaman olisi totuttava taas normaaliin ratsastukseen, en tiedä mitä sille oli tehty edellisessä kodissaan, mutta sen tiesin, ettei näin virittyneellä ja herkällä hevosella voinut ratsastaa muuten kuin täysiä eteenpäin. Chaman kuljettua käynnissä yhden kentän sivun hyppäämättä pystyyn, ryntäämättä tai mutkiteltua käänsin sen keskelle ja laskeuduin satulasta.
-"Otetaan uudelleen sitten, kun hevonen on tarkastettu." Sanoin Henkalle ja riisuin kypärän hikisestä päästäni. Sovimme, että Henkka päästäisi Chaman perjantaihin saakka joka päivä kentälle irti juoksemaan ennen tunteja, jottei se keräisi ihan mahdottomasti virtaa itselleen. Minä lähdin kädet ja jalat täristen kohti taloamme, rentoutumaan ihan hetkiseksi..
Edellisenä iltana tallille saapunut Chama oli tänään tarkoitus koeratsastaa. Luonnollisesti minä olin vastuussa kokeilusta, olinhan ikäni kouluttanut ja ratsuttanut erilaisia hevosia ja poneja. Ensi kertaa elämässäni olin kuitenkin hieman peloissani oman turvallisuuteni puolesta nähtyäni Chaman käsiteltävyyden ja sen, kuinka paljon tamma oikeasti pelkäsi kaksijalkaisia. Päätimme ratsastaa Chaman heti aamulla ennenkuin tallille saapuisi ketään ja ennenkuin se vietäisiin laitumelle: näin välttäisimme tamman stressaamista turhaan ja emme joutuisi hakemaan sitä laitumelta kuin vasta illalla. Saavuttuani aamutalliin Henkka oli juuri tarjoillut Chamalle aamuheinät. Tamma ei ollut juuri rentoutunut eilisillasta - taas se tuijotti heiniään epäluuloisena koristen, kuin heinät hyökkäisivät pian sen kimppuun. Henkan ja minun häivyttyä tamman näköpiiristä kauemmas tallikäytävälle alkoi karsinasta kuulua rauhallista rouskutusta, kun Chama rohkeni maistamaan heiniään.
Nikon, Purtsin ja Kristan saavuttua tallille projekti "Chaman ratsastus" saattoi alkaa. Olin kutsunut miehet paikalle mikäli hevonen heittäytyisi niin villiksi, että tarvitsisimme ihan raakaa voimaa sen pitelemiseen. Krista oli mukana auttamassa minua, sillä hän oli hurjan rauhalinen hevosten kanssa ja hän jos kuka olisi tarpeen, mikäli Chama jännittyisi liikaa. Henkka sai kunnian varustaa kimonsa, koska sillä ei ollut vielä omia varusteita, päättelimme Lantin varusteiden olevan sille parhaiten sopivat. Henkka sai Ceen karsinasta kiinni lyhyellä riimunnarun pätkällä, jonka olimme eilen illalla kiinnittäneet sen riimuun. Hän kiinnitti pidemmän narun riimuun kiinni ja lähti taluttamaan tammaa kohti käytävän kengityspaikkaa. Cee hypähti karsinastaan jännittyneenä ja kireänä kuin viulun kieli. Se näykki kohti Henkkaa, joka kiepautti narun tamman turvan ympäri hieman turhan rivakasti. Tämä sai kimon hypähtämään pystyyn niin korkealle, että sen etuset viuhtoivat korkealla pitkän Henkan pään yläpuolella. Tamman laskeuduttua Henkka jatkoi talutusta päättäväisesti ja sai kuin saikin Chaman kiinnitettyä käytävälle.
Seisoimme kaikki muut turvallisen välimatkan päässä, jottei tamma hermoistuisi liiasta ihmismäärästä ympärillään. Henkka alkoi harjata tammaa päättäväisin, mutta hellin ottein. Chama steppaili takajaloillaan, narskutti hampaitaan ja viskeli päätään sen verran mitä riimunnarut antoivat periksi. Henkka ei välittänyt tamman kiukuttelusta, jatkoi vain. Kimo alkoi muistuttaa enemmän kimoa, kun irtopöly ja puru saatiin pois sen karvapeitteestä. Pikkuhiljaa tamma alkoi myös hieman rentoutua: se ei enään taistellut jatkuvasti vastaan, mutta reagoi pieneenkin ääneen ja ylimääräiseen liikahdukseen.
Chaman kavioita Henkka ei voinut kuvitellakkaan puhdistavansa. Välittömästi, kun Henkka laski kättänsä jalkaa pitkin alaspäin, alkoi Chama hyppiä niin kovaa, että pelkäsimme renkaiden irtoavan seinästä. Päätinkin siinä samassa soittaa kengittäjällemme (joka on muuten myös eläinlääkärimme), että tamman kaviot pitäisi ehkä tarkastaa rauhoituksessa. Sain tilattua hänet paikalle jo ensi perjantaille ja samalla hän lupasi tsekkailla tamman voinnin pääpuolisesti muutenkin.
Myöskään varustamisesta Chama ei pitänyt. Henkka taisi jopa saada hieman kaviota reiteensä laskiessaan satulaa selkään ja suitset tammalle oli pakko pukea riimun päälle, ellei halunnut hampaita naamaansa. Viimein, puolentoistatunnin session jälkeen suuri kimo seisoi käytävällä varusteet yllään. Jokin sen ilmeessä oli muuttunut ja se tuntui jotenkin ylpeältä siinä seistessään. Kun näin myös Henkan muuttuneen, jotenkin onnellisen ilmeen kimonsa vierellä, sydämeni suli ihan täysin. Kenties teimmekin oikein ostaessamme Chaman. Henkka irotti riimunnarut suitsien alla olleesta riimusta ja lähti taluttamaan Chamaa kohti kenttää. Tamma käveli Henkan perässä reippaasti ja hieman jännittyneesti, mutta ihan kiltisti ja temppuilematta. Sen suuret korvat kuuntelivat ympäristöään ja silmät tuikkien se tarkkaili vuoroin Henkkaa, vuoroin tallipihaa.
Kentällä mittasin jalustimeni jo maasta käsin sopiviksi ja Henkka kiristi minulle satulavyön. Olin jotenkin hyvin ja rauhallisin mielin nousemassa tamman selkään, kunnes sain jalkani jalustimeen. Chama hyppäsi pystyyn ja minä mätkähdin takapuolelleni maahan. Purtsi tuli avuksemme ja Henkan pidellessä tammasta kiinni Purtsi punttasi minut nopeasti kyytiin, väistellen samalla Chaman heiluvaa takasta. Selkään istuttuani tamma oli taas kuin eri hevonen. Henkka pyysi tamman liikkeelle pidellen samalla toisesta ohjasta hieman kiinni, mutta Chama hyppäsi pystyyn uudelleen ja käännähti kannoillaan niin, että ohja kirposi Henkan kädestä. Tarrasin kimon siroon kaulaan ja sain säilytettyä tasapainoni. Aivan kevyesti vain istunnallani pyysin tammaa uudelleen eteen ja tällä kertaa se lähti kävelemään juuri niinkuin oli pyydetty.
-"Tämä on kyllä niin yliherkäksi viritetty, että sulla on Henkka pitkä matka edessäsi jos tahdot pystyä itse ratsastamaan tällä!" Huusin pojalle, jonka tiesin olevan ratsastustaidoiltaan vielä hieman karhea ja näin ollen turhan epätasainen superherkän kimon kyytiin. Chama kuunteli apujani niin tarkkaan, että se tuntui tuntevan jokaisen silmän räpäykseni, hiuksieni heilunnan kevyessä tuulen vireessä ja ihan pienimmänkin sormenliikautuksen, vaikka ohjat olivatkin vielä pitkät. Jokaiseen näistä se reagoi tekemällä jotain. Emme päässeet kahta metriä suoraan saati tasaisessa temmossa, mutta jokin tamman työmotivaatiossa valtasi minut ihan täysin.
Huolimatta Ceen vastusteluista voimakkaisiin apuihin, puristin pohkeeni tiukemmin sen ympärille ja kokosin ohjat käteeni. Chaman olisi totuttava taas normaaliin ratsastukseen, en tiedä mitä sille oli tehty edellisessä kodissaan, mutta sen tiesin, ettei näin virittyneellä ja herkällä hevosella voinut ratsastaa muuten kuin täysiä eteenpäin. Chaman kuljettua käynnissä yhden kentän sivun hyppäämättä pystyyn, ryntäämättä tai mutkiteltua käänsin sen keskelle ja laskeuduin satulasta.
-"Otetaan uudelleen sitten, kun hevonen on tarkastettu." Sanoin Henkalle ja riisuin kypärän hikisestä päästäni. Sovimme, että Henkka päästäisi Chaman perjantaihin saakka joka päivä kentälle irti juoksemaan ennen tunteja, jottei se keräisi ihan mahdottomasti virtaa itselleen. Minä lähdin kädet ja jalat täristen kohti taloamme, rentoutumaan ihan hetkiseksi..
01.08.2013 - kirjoittajana Henkka - Oma hevonen (Chaman tarinat I)
Eilen illalla se saapui. Mun unelmieni kimo tamma. Mutta ihan sitä se ei ollut mitä piti. Tein virheen, kun ostin hevosen näkemättä, sen piti olla kapasiteetikas, kiltti, lihaksikas ja suuri tamma. Kuusivuotias joka on startannut koulua helppo A-tasolla ja muutaman 150cm esteluokan. Näin ilmoituksen Chamasta ensikerran helmikuussa. Ilmoituksessa oli siitä kuviakin. Se oli upea. Hiisikylän pihassa hevosrekasta käveli kuitenkin ulos laiha ja lihakseton tamma, joka hyppi pystyyn, puri ja yritti karata. Karsinaan päästyään se lukittautui yhteen nurkkaan ja näimme jäljet sen lautasilla.
Tänä aamuna soitin myyjälle, joka ei suostunut ottamaan hevosta takaisin. Tosin tässä vaiheessa Jillian oli sitä mieltä, että hevosta ei lähetettäisi takaisin vaikka mikä olisi. Sitä ei ole pidetty hyvin ja Jillian sanoi, että mielummin vietäisiin vaikka teuraaksi. Toisaalta hän myös painotti sitä, että tämä oli minun virheeni ja minun pitäisi pitää nyt huolta tammasta ja aloittaa sen kuntoutus. Ja niin minä päätin tehdä.
Ensimmäisenä aamuna sain tamman vaivoin talutettua omalle laiduntilkulleen. Jillian ei uskaltanut päästää sitä muiden hevosten kanssa jos se vaikka kävisi niidenkin kimppuun, mutta pikkulaitumeltaan Cee kuitenkin näki muut ja pystyi aidan yli haistelemaankin niitä. Se saisi nyt aluksi kerätä vain hieman massaa ja tutustua uuteen kotiinsa ja todeta, että me ollaan ihan OK. Istuin laitumen vierellä tarkkailemassa tammaani ja sen silmissä oli ihan samanlainen katse, kuin niissä kuvissa jotka näin myynti-ilmoituksessa.
Jillianin pyynnöstä lähdin illalla hakemaan Chaman sisälle. Laidun oli melko köyhä ja tamma ei suostunut syömään sinne heitettyjä heiniä. Sen sijaan se juoksi ja hirnui ympäri pientä tilkkuaan. Chaman kiinniotto muuttuikin melkoiseksi operaatioksi, sillä tamma yritti käydä päälleni eikä sillä ollut aikomustakaan lähteä mukaani. Yritin houkutella sitä kauroilla ja ties millä, mutta se vain poukkoili sinne ja tänne. Jillian sattui juuri samalla hetkellä taluttamaan Ribonia ratsastuksen jälkeen takaisin laitumelle, kun Cee nosti päänsä ja hirnui Ribonille jotenkin todella iloisen kuuloisesti. Jillian toi Ribonin ihan Ceen laitumen vierelle ja nelijalkaiset haistelivat toisiaan puhisten. Chama alkoi välittömästi syödä heiniään, mutta lopetti heti, kun Ribonin vei kauemmas.
Chaman ihmetellessä Ribonia onnistuin saamaan tamman kiinni ja rautias ruuna johtajanamme kävelimme tallille. Ribon vaikutti rohkeammalta kuin koskaan kävellessään Jillianin rinnalla, se tuntui saattavan Chamaa jotenkin ylpeänä. Päätimmekin jättää myös ruunan sisään talliin Chaman seuraksi. Huomenna olimme sopineet Jillianin testaavan Chamaa ihan kevyesti selästä, jotta näemme oliko tamma yhtä pelokas ratsastettaessa.
Eilen illalla se saapui. Mun unelmieni kimo tamma. Mutta ihan sitä se ei ollut mitä piti. Tein virheen, kun ostin hevosen näkemättä, sen piti olla kapasiteetikas, kiltti, lihaksikas ja suuri tamma. Kuusivuotias joka on startannut koulua helppo A-tasolla ja muutaman 150cm esteluokan. Näin ilmoituksen Chamasta ensikerran helmikuussa. Ilmoituksessa oli siitä kuviakin. Se oli upea. Hiisikylän pihassa hevosrekasta käveli kuitenkin ulos laiha ja lihakseton tamma, joka hyppi pystyyn, puri ja yritti karata. Karsinaan päästyään se lukittautui yhteen nurkkaan ja näimme jäljet sen lautasilla.
Tänä aamuna soitin myyjälle, joka ei suostunut ottamaan hevosta takaisin. Tosin tässä vaiheessa Jillian oli sitä mieltä, että hevosta ei lähetettäisi takaisin vaikka mikä olisi. Sitä ei ole pidetty hyvin ja Jillian sanoi, että mielummin vietäisiin vaikka teuraaksi. Toisaalta hän myös painotti sitä, että tämä oli minun virheeni ja minun pitäisi pitää nyt huolta tammasta ja aloittaa sen kuntoutus. Ja niin minä päätin tehdä.
Ensimmäisenä aamuna sain tamman vaivoin talutettua omalle laiduntilkulleen. Jillian ei uskaltanut päästää sitä muiden hevosten kanssa jos se vaikka kävisi niidenkin kimppuun, mutta pikkulaitumeltaan Cee kuitenkin näki muut ja pystyi aidan yli haistelemaankin niitä. Se saisi nyt aluksi kerätä vain hieman massaa ja tutustua uuteen kotiinsa ja todeta, että me ollaan ihan OK. Istuin laitumen vierellä tarkkailemassa tammaani ja sen silmissä oli ihan samanlainen katse, kuin niissä kuvissa jotka näin myynti-ilmoituksessa.
Jillianin pyynnöstä lähdin illalla hakemaan Chaman sisälle. Laidun oli melko köyhä ja tamma ei suostunut syömään sinne heitettyjä heiniä. Sen sijaan se juoksi ja hirnui ympäri pientä tilkkuaan. Chaman kiinniotto muuttuikin melkoiseksi operaatioksi, sillä tamma yritti käydä päälleni eikä sillä ollut aikomustakaan lähteä mukaani. Yritin houkutella sitä kauroilla ja ties millä, mutta se vain poukkoili sinne ja tänne. Jillian sattui juuri samalla hetkellä taluttamaan Ribonia ratsastuksen jälkeen takaisin laitumelle, kun Cee nosti päänsä ja hirnui Ribonille jotenkin todella iloisen kuuloisesti. Jillian toi Ribonin ihan Ceen laitumen vierelle ja nelijalkaiset haistelivat toisiaan puhisten. Chama alkoi välittömästi syödä heiniään, mutta lopetti heti, kun Ribonin vei kauemmas.
Chaman ihmetellessä Ribonia onnistuin saamaan tamman kiinni ja rautias ruuna johtajanamme kävelimme tallille. Ribon vaikutti rohkeammalta kuin koskaan kävellessään Jillianin rinnalla, se tuntui saattavan Chamaa jotenkin ylpeänä. Päätimmekin jättää myös ruunan sisään talliin Chaman seuraksi. Huomenna olimme sopineet Jillianin testaavan Chamaa ihan kevyesti selästä, jotta näemme oliko tamma yhtä pelokas ratsastettaessa.
Mistä kaikki alkoi...
Työntekijämme Henkan kitistyä vaikka kuinka kauan oman hevosen perään, päätin tehdä hänen kanssaan diilin. Hän saisi tietyn budjetin rajoissa etsiä itselleen sopivan hevosen, joka kuitenkin kävisi myös ratsastuskoulukäyttöön kokeneemmille ratsastajille - minä maksaisin puolet hevosen ostohinnasta ja hevonen saisi asua meillä ilmaiseksi tehden kevyesti töitä neljänä päivänä viikossa. Henkka suostui tähän ja hevosen etsintä alkoi.
Ei mennyt kauan, kun Henkka toi minulle nähtäväksi tulostetun myynti-ilmoituksen: "On sale: big and beautiful completely white mare with loads of capacity for showjumping. Nice movement and good temper. Healthy. Behaves in every situation." Ilmoituksessa kehuttiin hevonen maasta taivaisiin - oli vain yksi ongelma: hevonen oli myynnissä Ranskassa. Minulla ei ollut aikaa lähteä Ranskaan, eikä Henkalla varaa, joten kehotin poikaa etsimään hevosta lähempää. Henkka oli jo valmis ostamaan kimon kaunottarensa ilman kokeilua, sikana säkissä, mutta olin varma että poika löytäisi unelmiensa hevosen kotimaankin sisältä joten niin Chaman osto unohtui hetkeksi.
Muutama kuukausi eteenpäin Henkka juoksi aamusta tallille hymy huulillaan. Tyytyväisenä hän ilmoitti ostaneensa Chaman. Hevosta ei oltu saatu myytyä ja sen myyntihinta oli laskenut, Henkka oli käyttänyt kaikki säästönsä ostaakseen itselleen unelmiensa tamman. Olin pettynyt Henkan päätökseen, mutta luonnollisesti autoin häntä järjestämään Chaman kuljetuksen Suomeen. Eräs tuttavani oli lähdössä heinäkuun lopulla hakemaan Ranskasta hevosia, joten Chaman oli määrä saapua kotiin hänen kyydillään.
31.07.2013, myöhään illalla, Hiisikylän pihaan kurvasi suuri hevosrekka. Ystäväni Olli nousi rekan ratista päätään pudistellen ja käski meitä valmistautua pienoiseen järkytykseen. Hän talutti rekasta ulos kookkaan, mutta lihaksettoman ja laihan tamman, joka hyppi pystyyn pitkin ramppia, riuhtoi itseään irti ja vinkuen yritti näykkäistä taluttajaansa. Olli kietoi riimunnarun tamman turvan ympäri ja lykkäsi narun käteeni. Hevonen ei todellakaan ollut sellainen jonka Henkka oli ostanut. Loin muutaman vihaisen katseen Henkkaan ja talutin temppuilevan eläimen talliin. Se pakeni kauimmaiseen karsinan nurkkaan ja säpsähti joka ikistä ääntä karsinan sulkemisesta minun askeliini. Heitin tammalle suuren läjän heinää, mutta se jäi vain epäilevänä mulkoilemaa minua nurkasta. Jätin talliin muutaman valon ja poistuin vihaisena paikalta.
Seuraavana aamuna Henkka yritti soittaa hevosen myyjälle, mutta tämä ei ollut halukas ottamaan tammaansa takaisin. Toisaalta minä en myöskään ollut halukas lähettämään tammaa takaisin, sillä sen lautasilla olleet jäljet puhuivat jostain aivan muusta kuin hyvästä hevosen pidosta. Niin alkoi Chaman, tai Ceen niinkuin me sitä kutsuimme, pitkä kuntoutus takaisin tammaksi, joka se oli ollut helmikuussa jolloin näimme myynti-ilmoituksen kuvineen ensi kertaa.
Työntekijämme Henkan kitistyä vaikka kuinka kauan oman hevosen perään, päätin tehdä hänen kanssaan diilin. Hän saisi tietyn budjetin rajoissa etsiä itselleen sopivan hevosen, joka kuitenkin kävisi myös ratsastuskoulukäyttöön kokeneemmille ratsastajille - minä maksaisin puolet hevosen ostohinnasta ja hevonen saisi asua meillä ilmaiseksi tehden kevyesti töitä neljänä päivänä viikossa. Henkka suostui tähän ja hevosen etsintä alkoi.
Ei mennyt kauan, kun Henkka toi minulle nähtäväksi tulostetun myynti-ilmoituksen: "On sale: big and beautiful completely white mare with loads of capacity for showjumping. Nice movement and good temper. Healthy. Behaves in every situation." Ilmoituksessa kehuttiin hevonen maasta taivaisiin - oli vain yksi ongelma: hevonen oli myynnissä Ranskassa. Minulla ei ollut aikaa lähteä Ranskaan, eikä Henkalla varaa, joten kehotin poikaa etsimään hevosta lähempää. Henkka oli jo valmis ostamaan kimon kaunottarensa ilman kokeilua, sikana säkissä, mutta olin varma että poika löytäisi unelmiensa hevosen kotimaankin sisältä joten niin Chaman osto unohtui hetkeksi.
Muutama kuukausi eteenpäin Henkka juoksi aamusta tallille hymy huulillaan. Tyytyväisenä hän ilmoitti ostaneensa Chaman. Hevosta ei oltu saatu myytyä ja sen myyntihinta oli laskenut, Henkka oli käyttänyt kaikki säästönsä ostaakseen itselleen unelmiensa tamman. Olin pettynyt Henkan päätökseen, mutta luonnollisesti autoin häntä järjestämään Chaman kuljetuksen Suomeen. Eräs tuttavani oli lähdössä heinäkuun lopulla hakemaan Ranskasta hevosia, joten Chaman oli määrä saapua kotiin hänen kyydillään.
31.07.2013, myöhään illalla, Hiisikylän pihaan kurvasi suuri hevosrekka. Ystäväni Olli nousi rekan ratista päätään pudistellen ja käski meitä valmistautua pienoiseen järkytykseen. Hän talutti rekasta ulos kookkaan, mutta lihaksettoman ja laihan tamman, joka hyppi pystyyn pitkin ramppia, riuhtoi itseään irti ja vinkuen yritti näykkäistä taluttajaansa. Olli kietoi riimunnarun tamman turvan ympäri ja lykkäsi narun käteeni. Hevonen ei todellakaan ollut sellainen jonka Henkka oli ostanut. Loin muutaman vihaisen katseen Henkkaan ja talutin temppuilevan eläimen talliin. Se pakeni kauimmaiseen karsinan nurkkaan ja säpsähti joka ikistä ääntä karsinan sulkemisesta minun askeliini. Heitin tammalle suuren läjän heinää, mutta se jäi vain epäilevänä mulkoilemaa minua nurkasta. Jätin talliin muutaman valon ja poistuin vihaisena paikalta.
Seuraavana aamuna Henkka yritti soittaa hevosen myyjälle, mutta tämä ei ollut halukas ottamaan tammaansa takaisin. Toisaalta minä en myöskään ollut halukas lähettämään tammaa takaisin, sillä sen lautasilla olleet jäljet puhuivat jostain aivan muusta kuin hyvästä hevosen pidosta. Niin alkoi Chaman, tai Ceen niinkuin me sitä kutsuimme, pitkä kuntoutus takaisin tammaksi, joka se oli ollut helmikuussa jolloin näimme myynti-ilmoituksen kuvineen ensi kertaa.